Totta se on. Enää kolme viikkoa jäljellä siihen, että äiti saa niskatukensa pois!!! Wippiiii!!! Tai siis ainakin hänen pitäisi saada se pois. Mutta ei nyt ruveta pessimistiseksi. Itse olen ainakin erittäin positiivisilla mielillä.
 |
| Pikkusisko ei ollut positiivisilla mielillä Halloweenina. |
Itselläni nämä viikot ovat olleet jokseenkin työntäyteisiä, siis ajattelun kannalta. En vaan saa millään tehdyksi minkäänlaisia päätöksiä. Kevät tulee jäätävää vauhtia, enkä ole vieläkään päättänyt, että haenko yhteishaussa jonnekin ja jos haen, niin minne. Olen löytänyt tämänhetkisen pakoreitin kirjoista. Niitä on tullut luettua nyt marraskuun aikana niin paljon, ettäh. Äiti aina ihmettelee, että miten jaksan lukea yhä uudestaan ja uudestaan esimerkiksi Harry Potterit. Siihen on täysin yksinkertainen vastaus. Tai parikin vastausta. Ensinnäkin hän ei ole itse lukenut niitä, joten hän ei tiedä, että ne ovat ehdottomasti maailman parhaimpia kirjoja. Toiseksi, niitä lukiessa siirtyy toiseen maailmaan, jossa ei tarvitse miettiä koko ajan meidän maailmassamme pörrääviä ajatuksia ja valintoja (ja tämä jos mikä on vapauttavaa). Valitettavan useasti ahdistus kuitenkin iskee kahta kauheampana sen jälkeen, kun pääsen kirjamaailmasta takaisin. Hmph. Ei sen puoleen, olen ehtinyt harrastamaan muitakin minulle rakkaita lajeja, kuten valokuvaaminen ja pianon soittaminen. Erityisesti tuo jälkimmäinen on jäänyt miltei kokonaan, kun ikinä ei ole tuntunut olevan aikaa mennä pianon äärelle. Onneksi valokuvausta voi harjoittaa missä tahansa :)
 |
| Marraskuun alku. |
 |
| Marraskuun loppu. Paitsi että nyt tämäkin on jo poissa. |
Olen kuitenkin harrastanut myös jonkinlaista mullistavaa aivotyöskentelyä. Tämän hetken tavoitteet ja päämäärät ovat seuraavat: löydä kiva työpaikka ja ansaitse rahaa. Tiedä siitä sitten kuinka tämä onnistuu, mutta oli työpaikka sitten minkä alan tahansa, niin toivon pystyväni rahoittamaan edes jotenkin tämän hevosharrastuksen. Tai kai sitä voi elämätavaksi kutsua, niin syvälle se on juurtunut, vaikka nyt onkin ollut hiljaiseloa esimerkiksi ratsastuksen suhteen. Rinan kanssa on ollut jos jonkinlaisia ongelmia sekä satulan että siitä aiheutuvien jumien kanssa, joten en ole edes omalla hevosellani päässyt ratsastamaan tai treenaamaan. Onneksi tämä asia toivottavasti korjaantuu huomenna, kun reissaamme Hipposportiin Espooseen. Ja jos oikein optimisteja ollaan, niin saatan vielä päästä starttaamaan muutaman koululuokan joulukuussa...! Peukut siis pystyssä!
Muutama viikko sitten olin toista kertaa Piia Pantsun valmennuksessa. Tällä kertaa olin Onnin kanssa kouluvalmennuksessa. Voin kertoa, että valmennus oli kaukana helposta. Onnilla on ollut vaikeuksia ristiselän alueen kanssa, joka varmasti on vaikuttanut taipuisuuteen. Myös takajalkojen hitaus on ollut haittaava tekijä, erityisesti esteillä ja tietysti sileäntyöskentelyssä. Pantsun valmennuksessa työstimme juurikin näitä asioita. Isolla kolmikaarisen tyyppisellä ratsastusradan tiellä taivutimme, taivutimme ja taivutimme. Miljoonilla siirtymisillä keskityimme takajalkojen toimintaan ja rentouteen erityisesti edestä. Tsiisus, kun tuli hiki (siis molemmilla)!
Tähän väliin muutamia ajatuksia. Onni on erittäin hyvä esimerkki sellaisesta hevosesta, jota ei puskemalla ja vain eteenpäin ratsastamalla saa mihinkään. Tai no saa sen varmasti eteenpäin, mutta ei varmasti liikkumaan tai käyttämään itseään oikein. Lääkkeenä parhaiten toimivatkin puolipidätteet, vaikka se tuntuu ehkä hassulta, että ennestään hidasta hevosta pidätetään. Mutta asiaa tarkemmin pohtimalla, vaikutus on kaikkea muuta kuin hidastava. Puolipidätteen avulla hevosta saatetaan ensinnäkin enemmän tasapainoon, jolloin se pystyy paremmin kantamaan itsensä. Puolipidätteeseenhän ei kuulu ainoastaan pidättävä ohjasvaikutus, vaan siihen kuuluu myös istunta-apu ja erityisesti pohjeapu. Mielestäni pohjeapu on jokseenkin se tärkein muistettava, sillä jos muistaa puolipidätteestä vain pidättämisen, niin silloin tosiaan kaikista hevosista saa hitaita ja ei-aktiivisia, erityisesti takajaloista. Pohjeapu on kuitenkin ajoitettava oikein, eli sitä on turha käyttää samanaikaisesti pidätteen kanssa tai ennen sitä. Paras järjestys puolipidätteessä onkin istunta-pidäte-pohje. Pohjeapu on silloin tehokkain ja vaikuttavin, kun olemme ensin hidastaneet hieman hevosen etuosaa (istunta-pidäte), jolloin paino tulee silloin jo hieman enemmän takajalkojen päälle. Sitten kun annamme vielä pienen impulssin pohkeen (tarvittaessa samanaikaisesti raipan) kanssa, hevonen alkaa työntämäänkin takajalkojen kanssa eikä makaa lapojensa päällä ja yritä harppoa vaan ns. etuvetoisesti.
Ah, kuinka rakastankaan analysoida ratsastusta ja apujen käyttöä. Aina silloin tulee sellainen olo, että ehkäpä olen ymmärtänyt jotakin. Siis ainakin teoriassa. Yllätyksekseni Piiakin oli erittäin tyytyväinen valmennuksen jälkeen sekä Onniin että minuun, koska olimme molemmat olleet "ajan tasalla" ja keskittyneitä. Sain hämmästyksekseni tunnustusta apujeni käytöstä: osaan käyttää ne oikea-aikaisesti ja ratsastan tunteella, enkä vain suorittamalla. Tästä voisinkin tehdä jonkinlaisen johtopäätöksen, että ehkä osaan sittenkin jotain - myös käytännössä!
Jos saavutan vielä joku päivä hartaimman toiveeni, eli master-tason ratsastuksen opettamisessa, vannon, että kaikki oppilaani (olivat he minkäikäisiä, kokoisia, näköisiä tahansa, ratsastivatpa he ratsastuskoulussa tai omilla hevosilla) osaavat kertoa ratsastuksen teoriaa samalla lailla kuin minä. Liian vähän opettajat kertovat termien merkityksiä, koska olettavat, että ratsastajat tietävät ne jo (tai sitten eivät vain jaksa selittää), jolloin suuri osa ratsastuksen hienoudesta jää peittoon. Se ei ole tosiaankaan vain hytkymistä satulan päällä vaan se on parhaimmillaan yhteisen sävelen löytämistä hevosen kanssa ja lopputuloksena harmoninen ratsukko!
No niin, ehkä olen löpissyt taas tarpeeksi yhdelle kerralle. Seuraava postaus tuleekin sitten hieman lyhyemmällä aikavälillä, kun kerron matkastamme Hipposportiin satuloita testaamaan :) Loppuun vielä muutamia kuvia!
auf Wiedersehen,
Mari
