Hyvää uutta vuotta 2017!
Olen tainnut todeta monta kertaa aikasemminkin, että aika menee todella nopeasti. Eihän tässä ole enää kuin neljä kuukautta siihen, että täytän 23 vuotta...ja noin neljä kuukautta myös korkeakoulujen yhteishakuun. Yhtä pelottavia molemmat asiat - sekä vanheneminen että opiskelu.
No ei vaiskaan. Mukavaa päästä elämässä eteenpäin, ainakin jossakin määrin. Olen taas takaisin Suomessa ja ainakin toistaiseksi aion täällä pysyä (ellei tule joku super über kiva juttu Suomen rajojen ulkopuolelta). Tähtäimenä on (nyt siis aikuisten oikeasti) kevään korkeakoulujen yhteishaku ja mitä todennäköisimmin maantieteen opinnot. Tietysti mieleni kyseisestä alasta voi vaihtua miljoonaan kertaan, mutta ainakin tällä hetkellä maantiede on se, mitä haluan opiskella. Muita vaihtoehtoja ovat mm. musiikin tai kuvataiteen opinnot tai joku urheiluun/liikuntaan liittyvä opiskelu.
Mutta miksi juuri maantiede? Se onkin hyvä kysymys. Mielenkiintoni maantiedettä (ja kaikki mitä siihen liittyy) kohtaan alkoi oikeastaan vasta Ypäjällä kolmoistutkintoa opiskellessani. Ala- ja yläasteella maantieteen opiskeluun liitetään jotenkin niin vahvasti biologia, joten siksi vasta lukion opinnoissa tajusin, että itse maantiede on todella mielenkiintoista (kiitokset siis Loimaan lukion maantieteen opettajalle!). Kyseisen alan opiskelussa on myös mahdollisuus suuntautua moneen: tämä vahvisti haluani opiskella juuri maantiedettä. Ei ole myöskään pakko valita sitä "olennaisinta" maantieteen opettaja -vaihtoehtoa, vaan voi lähteä esimerkiksi tutkijaksi, vaikkapa ulkomaille..ja se jos mikä olisi hienoa!
Jos teillä lukijoilla on joitakin omakohtaisia kokemuksia maantieteen opiskelusta, tai tiedätte jonkun, joka on sitä opiskellut niin vinkatkaa ihmeessä minulle! Kokemuksista olisi kiva kuulla. Yhteyden saa mm. sähköpostitse mari.lahti94@hotmail.com tai facebookissa!
Jos unelmani opiskelupaikasta maantieteen parissa toteutuu, niin se merkitsee tietysti sitä, että hevoset saavat jäädä harrastukseksi, ainakin joksikin aikaa. Ikinä en tule hevosia kokonaan jättämään, mutta suhteeni niihin tulee muuttumaan jossakin määrin. Erityisesti viime syksy sai miettimään, jaksanko koko ajan yrittää löytää mm. uusia työpaikkoja, ratsastettavia/kehitettäviä hevosia, mahdollisuuksia kouluttautua hevosalalla eteenpäin.... Näitä tarvitsisin, jos haluaisin päästä eteenpäin. Ja jostain syystä, en ole saanut jalkaani oikeastaan minkään oven väliin. Ja tällä tarkoitan sitä, että vaikka minulla on upeita ystäviä hevosmaailmassa ja olen tavannut monia ammattilaisia, joilta olen saanut paljon tukea, niin henkinen jaksamiseni on ollut liikaa äärirajoilla.
Lyhykäisyydessään koen tilanteeni näin:
a) Minulla ei ole tarpeeksi tämän maan (tai minkään maan) valuuttaa ostaa haluamaani hevosta, josta johtuen minulla ei ole mahdollisuutta nousta sille tasolle, jolla haluaisin olla. Lainaa hevoseen en halua ottaa.
b) Aika paljolti edellisestä kohdasta johtuen, en pääse etenemään urallani niin kuin haluaisin.
c) En halua olla pelkästään tallityöntekijä.
d) En halua olla pelkästään hevosenhoitaja.
e) En halua olla myöskään pelkästään ratsastuksenohjaaja (koulutuksellisesti).
f) Kaikkia näitä edellämainittuja tehtäviä rakastan tehdä, mutta se ei vain yksinkertaisesti riitä.
g) Jos jäisin hevosalalle, haluaisin paljon enemmän ja pikku hiljaa se alkaa kalvamaan niin paljon, että koko hommasta alkaa maku menemään.
h) Jatkokouluttaminen voisi tuoda lisää mahdollisuuksia, mutta en pysty jatkokouluttautumaan työpaikassa nimeltä koti (enkä myöskään pysty jatkokouluttautumaan alalla nimeltä kilparatsastus, vaikka kovasti haluaisin).
i) Ja vaikka pääsisinkin jatkokouluttautumaan hevosalalla, niin mitä todennäköisimmin se ei toisi minulle niin paljon mammonaa, että pystyisin vieläkään ostamaan sellaista hevosta, jonka haluaisin.
j) Voimme palata kohtaan A.
Joskus tuntuu, että olen tehnyt myös vääriä valintoja paikkojen suhteen ja tutustunut niin sanotusti "vääriin" ihmisiin. Vaikka kaikki aina jaksaa muistuttaa, että kaikesta oppii ja vääriä valintoja ei ole olemassakaan, niin silti pieni ääni päässäni sanoo, että "hei, olisit silti voinut valita toisin, jolloin asiat olisivat ehkä eri tavalla". Tiedän monia ratsastajia, jotka eivät ole olleet varakkaita, mutta ovat kovalla työllä päässeet pitkälle. Ja heille nostan hattua. Mutta valitettavasti nykymaailmassa, ei siis pelkästään Suomessa, raha merkitsee enemmän ja enemmän ja hevosalalla se merkitsee todella (liian) paljon. Voi olla, että uusien tuulien (eli uuden alan opiskelun) myötä saan ehkä paremman mahdollisuuden ruokkia hevosiin kohdistuvaa intohimoa. Ehkä toisen alan ja elämän myötä, minulla on joskus satulan alla sellainen hevonen, jonka olen aina halunnut ja joka vie minut pitkälle sitä reittiä, jota haluan.
Viime postauksessa kerroin olevani innoissani uudesta työpaikasta. Työpaikka sijoittui siis Ruotsiin, ja taas kerran minulla olisi ollut hyvä mahdollisuus oppia ruotsin kieltä ja saada yleensäkin kokemusta ulkomailla työskentelystä.
Jos kaikki olisi mennyt siis putkeen. Jos. Jos. Jos. Mutta kun ei. Tällä kertaa työ itsessään oli huippua: sain ratsastaa nuoria estehevosia, työpäivät eivät olleet liian hulluja ja tilan fasiliteetit olivat huippuluokkaa.
Mutta kuinka paljon viihtyvyyteen voi vaikuttaakaan työtoverit. Ja puhun nyt siis kaksijalkaisista. Voin kertoa, ja varmasti muutkin voivat samaistua, että ne vaikuttavat todella paljon. Varsinkin, jos (ja minun tapauksessani kun) täytyy jakaa asunto työtoverien kanssa ja niitä täytyy nähdä joka päivä. Tottakai Ruotsissa oli myös mukavia päiviä, mutta ikäviä päiviä oli aivan liikaa ja se painoi mieltä.
Tästä en sen enempää halua sanoa, kuin sen, että noin pari kuukautta riitti minulle, kiitos! Täytyy silti mainita, että harmittaa ja vietävästi. Nelijalkaiset työtoverini olivat nimittäin todella ihania ja niiden kanssa oli mukava touhuta.
 |
| Kivoin heppa <3 |
 |
| Matkustamassa. |
 |
| Ruotsalaisella eläinlääkäriasemalla vierailemassa! |
 |
| Hurmaava juliste. |
 |
| Maisemia asunnon takapihalta. |
 |
| Kieli <3 |
Joulun sain viettää perheeni kanssa ilman kiireitä. Uuden vuoden vietin kavereiden kanssa ja voin sanoa, että vuoden 2016 kohokohta jäikin sen viimeiseen päivään: näin Saara Aallon ensimmäistä kertaa livenä Helsingissä Suomi 100 -juhlassa (harmittavasti siitä ei ole kuvamateriaalia). Seurasin hänen matkaansa X Factorissa koko viime syksyn ja sitä ennen olen kannustanut häntä mm. Voice of Finlandissa. Upea ääninen suomalainen artisti, jonka seuraavaa albumia en jaksa odottaa!
 |
| Joulu kotona. |
 |
| Meidän perheen joulupotretti :D (tämä kuva saa minut aina hyvälle tuulelle) |
 |
| UV ja violetti valaistus. |
Seuraava suunnitelmani on löytää töitä (mieluiten hevosalalta) Suomesta, joten vinkkejä saa pistää tulemaan, jos sattumoisin tietää jonkun, joka tarvitsee työntekijää esimerkiksi nyt kevätkaudelle tai kesälle. Kuten sanottua, hevosia en aio jättää ja koska vielä ei ole muiden opiskelujen aika, niin bring it on! Ja jos jollain on erittäin kiire aikataulu ja sattuu omistamaan hevosen, niin minua saa ja täytyy pyytää auttamaan! :)
Kuulumisiin taas,
Mari
P.S. Kaikenlainen keskustelu on tervetullutta! Jos mietteeni synnyttivät teissä jonkinlaisia ajatuksia, niin ei muuta kuin kommenttia vain tulemaan :)
