pitkästä, pitkästä aikaa.
Vuosi 2017 on jo puolessa välissä! Vaikka edellisestä postauksestani on, öööhh, "muutama kuukausi", en ole unohtanut blogiani. Ehen! Minulla on vain ollut erittäin merkityksellinen ja ehkä jopa kiireinen kevät (ja osittain myös kesän alku). Nyt kun itsekin olen kartalla omasta elämästäni ja tiedän suurinpiirtein mikä päivä tänään on, ajattelin kirjoitella kuulumisia. Koen blogin kirjoittamisen itseasiassa erittäin hyväksi menetelmäksi jokseenkin summata yhteen sen kaiken, mitä on tapahtunut menneinä kuukausina ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteeni. Vaikka kuinka haluaisin elää ihan vain päivä kerrallaan, niin se ei aina onnistu, vaan aivoni haluavat ajatella useimmiten myös tulevaa. Viimeisen vuoden aikana olen ajatellut jopa aiempaa enemmän sitä, miten kaikki valinnat mitä teen, tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa. Niinpä osittain ikävien työkokemusten takia, osittain oman terveyteni takia, olen kyseenalaistanut ammatinvalintani: olenko enää tarpeeksi motivoitunut jatkaakseni hevosalalla?
Kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissani kertonut, en missään nimessä tule ikinä katumaan sitä, että lähdin opiskelemaan Ypäjälle. Kaikki kokemukset, joita sieltä sain ovat kultaakin kalliimpia, puhumattakaan elinikäisistä ystävistä.
Nyt olen kuitenkin päättänyt lähteä seuraamaan hieman erilaista polkua. Nimittäin tänä keväänä tein päätöksen hakea Turun yliopistoon luokanopettajan koulutukseen. Päätös ei sinänsä ollut helppo enkä tehnyt sitä todellakaan sen takia, että "äiti pakotti".
Minulla on alakoululaisesta asti ollut visio siitä, miten aion edetä elämässäni koulujen suhteen. Olenhan aina rakastanut koulun käyntiä ja uuden oppimista. Ensin oli vuorossa peruskoulu. Sen jälkeen tiesin haluavani painaa ylioppilaslakin päähäni ja siitä jatkumo olisi tietysti yliopisto (ihan jo pelkästään sen takia, että sana "yliopisto" kuulosti pienenä todella hienolta). Ajatus Ypäjällä opiskelusta lähti kunnolla lentoon oikeastaan vasta yläasteella, kun tajusin tykkääväni hevosista ja niitten kanssa työskentelystä niin paljon, että halusin siitä ammatin itselleni. En kuitenkaan missään vaiheessa halunnut luopua lukio-opinnoista, joten silloin loistava vaihtoehto oli kolmoistutkinto. Jossain vaiheessa Ypäjällä opiskellessani huomasin, että toisten opettaminen olikin todella kivaa ja sain siitä paljon hyvää palautetta. Siitä sain pienen ponnahduslaudan opettajan opinnoille, jotka siis alkoivat ratsastuksenohjaajan muodossa kolmoistutkinnon jälkeen. Ajatus yliopisto-opiskelusta oli kuitenkin mielessäni taka-alalla ja yhdessä vaiheessa haaveenani olikin hakea Hippologi-koulutukseen Ruotsiin (Hippologikoulutus on siis varmaankin koko maailman ainoa hevosalan yliopistotason koulutus). Harmittavasti ne suunnitelmat eivät ottaneet tuulta alleen ihan jo pelkästään sen takia, että minun olisi ollut hankalaa muuttaa toiseen maahan sairauteni takia, joka vaatii kuitenkin kuukausittaista seurantaa.
 |
| Kevättunnelmia.. |
Mistä sitten lähti ajatus luokanopettajan koulutuksesta? Se vain oikeastaan odotti sen tajuamista, mieleni pienessä lokerossa. Edellisessä postauksessani mainitsin ajatelleeni maantieteen opintoja ja ne olivatkin todella pitkään "listan" kärjessä. En kuitenkaan loppujen lopuksi osannut päättää, olisinko halunnut hakea maantiedettä opiskelemaan vai olisiko musiikin opinnot sittenkin kiinnostavammat. Tai entäs liikunnan opinnot? Tai kuvataiteen? Siinä vaiheessa tajusin, että nämä kaikki voisin yhdistää luokanopettajan opinnoissa. Ja sen jälkeen ajatukseni alkoivat kulkemaan selvästi. Ilmoittauduin Verkkovalmennus.com:in VAKAVA-heimoon ja heti kun VAKAVA-aineisto julkaistiin tälle vuodelle, aloin lukemaan kuin hullu (for real).
Maaliskuun lopulta toukokuun alkuun kaikki ajatukseni pyörivät vain ja ainoastaan pääsykokeissa ja siinä ajatuksessa, että halusin päästä yliopistoon. Kun pääsykoe (eli VAKAVA-koe) oli ohi annoin itselleni pienen hetken hengähtää, odotellessani tuloksia ensimmäisestä vaiheesta. Toiseen vaiheeseen eli soveltuvuuskokeisiin kutsuttavat julkaistiin noin muutaman viikon päästä pääsykokeesta ja yllätyksekseni minut kutsuttiin Turkuun (1. hakuvaihtoehtoni). Edellisiä vuosia seuraten, luokanopettajan soveltuvuuskokeissa Turun yliopistossa oli ryhmätehtävän lisäksi myös MaLu-testi (matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun testi), jossa testataan hakijan peruskoulun (ja mielestäni myös hieman lukion) oppimäärän tietämystä matikasta, maantieteestä, fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. Joten heti kun sain kutsun toiseen vaiheeseen, aloin taas lukemaan (kuin hullu, tietysti).
 |
| Miran ottama kuva - aika hieno! |
Soveltuvuuskokeet olivatkin melkein heti kesäkuun alussa, jonka jälkeen alkoikin sitten vain tuskallinen odottelu lopullisista tuloksista. Ja niinhän siinä kävi, että minut hyväksyttiin sisään (JEEEEEE!!! WUHUUUU!!!) Turun yliopiston luokanopettajan koulutukseen. Koulun aloittaminen nyt syksyllä (siis parin kuukauden päästä!) tuntuu todella, todella oudolta, mutta samalla erittäin, erittäin ihanalta ja upealta. Kaikkien vastoinkäymisien jälkeen, minua odottaa uusi luku elämässäni, tällä kertaa ihan oikeasti. En aio valehdella, etteikö minua myös pelottaisi - tottakai pelottaa! Mutta tietääkseni se kuuluu asiaan ja se on vain itsestä kiinni, antaako pelon olla hallitseva tunne vai ei. Tunnen ja tiedän, että omalla kohdallani pelko ei aio olla päällimmäisenä mielessä, kun astun tuntemattomaan, vaan kohtaan kaiken mitä eteeni tulee seuraavina vuosina innolla ja päättäväisyydellä :)
 |
| Siellä se lukee! |
Kaiken tämän pääsykoerumban keskellä olen myös onnistunut tekemään töitä uudessa työpaikassani! Keväällä aloitin työt siis Ruskon ratsastuskeskuksessa Ruskolla ja olen ollut todella tyytyväinen työpaikkaani. Tästä päästäänkin siihen, että miksi päätös lähteä opiskelemaan ei ollut helppo. Se on uskomatonta, kuinka erilaisia talleja, hevosia ja ihmisiä olen kohdannut tähän mennessä ja mikä on vielä uskomattomampaa on se, että nyt olen vihdoinkin löytänyt työpaikakseni sellaisen tallin, jossa oikeasti viihdyn ja jossa ammattitaitoani arvostetaan jokaiselta kantilta. Kaikenlaisista asioista pystytään puhumaan tallilaisten ja työkavereiden kesken ja todella harvoin lähden töistä huonotuulisena. Oikeastaan minua ei olisi loppujen lopuksi niiiiin kauheasti harmittanut, jos en olisikaan päässyt opiskelemaan ja olisin jatkanut työtäni syksyllä ihan normaaliin tahtiin... Nytkin ajatuksenani on, että en joutuisi luopumaan kokonaan työstäni Ruskolla, vaan pystyisin tekemään opiskelujen ohella töitä niin paljon kuin ehdin, jaksan ja pystyn.
(Mutta jos joku ruskolainen tallikaveri tai työtoveri nyt lukee tätä, niin en voi muuta kuin kiittää, kun olette ottaneet minut vastaan yhteisöönne niin ihanasti ja ystävällisesti :) Se ei ole nimittäin mikään itsestäänselvyys hevosmaailmassa, sen voin kertoa omasta kokemuksesta...)
 |
| Ruskon ratsastuskeskuksen opetushevonen Matti |
 |
| Matti |
No niin! Toivottavasti olette saaneet jotain tolkkua kirjoituksistani. Ajattelin pitää tämän blogin nimenä edelleen Haaveena hevosala, sillä tuleehan se aina olemaan itsellä jonkinlaisena haaveena... Ja tällä tarkoitan sitä, että kuka hevostyttö ei haaveilisi ja unelmoisi pitävänsä omaa tallia, kasvattavansa hevosia ja ratsastavansa olympialaisissa jollain tavalla. Eihän sitä koskaan tiedä, haaveeni saattavat toteutua joku päivä - tai sitten ei. Ainakin tällä hetkellä ne tulevat pysymään vain unelmina eikä se haittaa koska tiedän, ettei minulla tule olemaan ainakaan tylsää aloittaessani syksyllä "uutta elämääni".
Palaillaan taas,
Mari
