19. Muutoksen aika. Taas.

Heipat kaikille!

(Ensin varoituksen sana: jos olet erittäin herkkä ihminen, etkä halua nähdä mitään ällöttävää, tätä postausta ei kannata rullata loppuun asti. Siellä on kuvamateriaalia jalastani viime syksyltä. Not nice.)

Elämässä mikään ei ole pysyvää ja elämme koko ajan muutoksessa, oli se muutos sitten globaalia tai ihan meidän omassa elämässä tapahtuvaa. Itse olen selvinnyt tämän vuoden aika lailla kunnialla läpi: merkittävin tapahtuma tähän asti on ollut varmaankin oman hevosen, Rinan myyminen. Tietysti ei voi vielä sanoa varmaksi mitään, koska tätä vuotta on vielä kokonaiset kaksi kuukautta jäljellä, mutta voiton puolella ollaan jo...! Tai sitten ei. Jotenkin minusta tuntuu, että omalla kohdalla isoimmat muutokset tapahtuvat aina syksyllä. Viime vuoden syksy jäi todellakin mieleen, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Minun jalkaleikkaus - lähtö Ruotsiin - takaisin Suomeen - äidin tippuminen ja niskan murtuminen... Huhhuh. Jännittää jo, päästäänkö ensi vuoden puolelle ehjin nahoin. 

Itse olen vaihtamassa taas työpaikkaa. En halua sen enempää kertoa (ainakaan vielä), että minne olen seuraavaksi menossa, koska minun tuurillani sössin kuitenkin kaiken, jos edes yritän hehkuttaa sitä julkisesti liian aikaisin. Mutta sanottakoon, että olen todella mielissäni uudesta työpaikastani ja toivon, että pääsen oppimaan siellä kaikenlaista - hevosiin liittyvää tietenkin. 

Valitettavasti jouduin sanomaan Geelle, a.k.a Ransulle, heipat viime viikonloppuna, kun palautin sen omistajalleen. Olin kaavaillut, että olisimme ehtineet tekemään paljon enemmän, mutta tällä kerralla kävi näin. Yllätyin, miten paljon kolmessa kuukaudessa olin ehtinyt muodostamaan tunnesidettä Ransuun, sillä oli kyllä todella haikea ja surullinen olo jättää Ransu toisen tallin tarhaan... Toivon kuitenkin, että tiemme kohtaavat Ransun kanssa uudestaan joku päivä! Teinkin Ransusta pienen videon, jossa on video- ja kuvamateriaalia treeneistämme (mm. Piia Pantsun estevalmennuksista Ratsastuskeskus Ainossa!). 


       

Elokuussa 2016.

Poni pomppaa!

Rakennekuvat vertailussa.

Ransu lokakuussa 2016.

Söpöin!

Nyt saa siis aika näyttää, että mihin päin mennään. Olen kuitenkin yllättävän rauhallisin mielin tulevasta. Tai sitten en vain enää osaa murehtia liikaa, koska sitä murehtimista on ollut mielestäni aivan liikaa viime vuosina. 

Lempi kuvani tältä syksyltä.

Koska tämä postaus on ollut ehkäpä hieman mitäänsanomaton, niin tähän loppuun ajattelin vielä julkaista ennennäkemätöntä materiaalia viime syksyltä, kun tulin Ruotsista. Tämä kyseinen kuvamateriaali muistuttaa minua (ja ehkä muitakin) vastedes siitä, että jos käyt leikkauksessa, ota kuntoutumiseen varattu sairasloma ihan vain sairaslomana. Vaikka leikkaus olisi kuinka helppo ja pieni, niin siitä voi kehkeytyä isompi juttu, kuten minulle kävi. Tosin, kuvassa näkyvien tikkien piti olla itsestäänsulavia, että kaikki ei ollut minun syytäni...heh.

Nämä kuvat viikko leikkauksen jälkeen eli ennen Ruotsiin lähtöä.

Nämä kuvat Ruotsin jälkeen ennen antibioottikuuria ja uutta sairaslomaa. Hups.

Voitte ehkä kuvitella, miltä tuntui pitää kenkiä jalassa.. Mutta! Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää :D 

Pitäkää itsestänne huolta! 

Mari

18. Hevoseton on huoleton - entä jos ei halua olla huoleton?

Heipat kaikille pitkästä aikaa!

Kai sitä voi sanoa, että kesä tuli ja meni, koska siltä se ainakin tuntuu. Touko-, kesä-, heinäkuu... Ja nyt ollaan jo elokuussa. Kulunut kesä toi minulle monia haasteita ja pohdintoja. Olen ehtinyt vierailemaan monessa eri paikassa, juhlimaan enemmän kuin tarpeeksi ja hevostelemaan melkein 24/7. Mutta tässä sitä vielä ollaan, hengissä!

Tänä kesänä meillä oli tosiaan juhlia enemmän kuin laki sallii... Mukaan mahtui isoveljen ylioppilasjuhlat, pikkusiskon rippijuhlat, vanhempien kummipojan rippijuhlat, mummon 90-vuotissyntymäpäiväjuhlat... Itse pyrin olemaan juhlissa mahdollisimman paljon paikalla, mutta aina se ei onnistunut, sillä työt kutsuivat. Tässä kuitenkin muutama kuva juhlista (ja minusta ihmisen näköisenä, älkää pelästykö).

Kesäkuun viimeinen viikko meni lomaillessa ja silloin ehdin tekemään mm. kesäreissun Yyteriin, josta on tullut oikeastaan jo perinne. Siitä lähtien, kun vietin kolme peräkkäistä kesää Ratsastuskoulu Castellossa ratsastusleirillä, olen halunnut käydä Yyterissä aina kesällä. Pääsimme leireillä aina laukkaamaan hevosten kanssa sinne hiekkarannoille, eikä sellaista todellakaan pääse tekemään ihan joka paikassa! Tänä vuonna kamera ei tullut valitettavasti mukaan, mutta jaksan katsella edelleen kuvia, jotka otin muutama vuosi sitten Yyterin hiekkarannoilta.

Ehkä suurin muutos tälle kesälle tapahtui viikko sitten, kun Rina muutti uuteen kotiin. Rinahan oli myynnissä ihan alkukeväästä, jolloin muutama ihminen kävi sitä silloin koettamassa, mutta ei sen enempää. Vedin Rinan pois myynnistä, treenasin sillä koko kevään ja kesän ja nyt kun laitoin sen uudestaan myyntiin, niin ei tarvittu kuin yksi kokeilija ja se oli siinä. Aluksi miltei kauhistutti ajatus siitä, että Rina lähtee, mutta totta puhuen, en tipauttanut kyyneltäkään (vaikka haikeaa se oli!!!), kun lastasin Rinan vieraaseen traileriin. Tämä siksi, että tiesin: se ei olisi voinut saada parempaa kotia. Rina meni juuri oikeille ihmisille ja en voi vieläkään uskoa kuinka hyvä tuuri minulla oli tässä tapauksessa!

Ehdin kuitenkin kisata Rinan kanssa muutamaan otteeseen 1-tason koulukilpailuissa ja meidän tulossaldo oli erittäin hyvä: kaikista starteista tuli yli 60% tulos, plussana yksi 3. sija ja yksi voitto! Tässä vielä videoidut radat, niitä on edelleen kiva katsoa! (Ensimmäinen video on tosin vain koulurataharjoitus, mutta jälkimmäinen on meidän "voittorata". Voitte itse katsoa ja ehkä myös todeta saman kuin minä: Rina on kuin eri hevonen näissä kahdessa videossa!)

   

    

Ja sitten vielä muutamia kuvia kisareissuilta!

Rinan paras kaveri Rommi oli myös kisamatkoilla mukana.

Hevosenhoitajana toimi äiti!

No niin, eteenpäin. Kuten on todettu ennenkin, hevosasioissa en jää kauhean kauaksi aikaa "laakereilleni lepäämään". Muissa asioissa saatan olla välillä hajamielinen (ainakin äiti niin kovasti väittää), mutta kun puhutaan hevosista, niin silloin ei tule kysymykseenkään varhaisiän dementia! Jo ennen kuin Rina oli edes lähtenyt pihasta, aloin etsimään varovaisesti (tai en välttämättä kauhean varovaisesti) uutta hevosta. En kuitenkaan halunnut ostaa heti uutta omaa, vaan tällä kertaa astuin minulle tuntemattomaan hevosmaailman osioon. Aloin katselemaan nimittäin ylläpitoon tarjottavia hevosia. Monet tyrmäävät heti ajatuksen ylläpitohevosista, mutta niissäkin on poikkeuksia. Tiedän monta tarinaa, joissa lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin katastrofi.

Itse löysin netin välityksellä aivan ihanan ylläpitohevosen, jonka hain eilen eläinlääkärin tarkastuksen kautta kotiin! Kestinhän olla ilman "omaa hevosta" jopa kokonaiset seitsemän päivää... Hevoseton on huoleton, mutta minäpä en halua olla huoleton! Tästä hevosesta tulee vielä esittelyä myöhemmin, joten stay tuned. En ole vähään aikaan ollut näin innoissani jostain hevosesta ja tämän tapauksen kohdalla voin paljastaa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä :) Lempinimikin on jo keksitty (tosin tallikavereiden puolesta): Iso G, sillä säkäkorkeutta löytyy vähän alle 180 cm!

Ensimmäistä kertaa maneesissa!

Seuraavaan kertaan,

Mari

17. Kesä tuli, lumi suli...

Hello again!

Okei, en tiedän edes mistä aloittaisin...on tapahtunut jos jonkinmoista, pääasiassa siis hevosten parissa: kauden ensimmäiset rataharjoitukset, valmennuksia, Rinan sairasloma... Omat syntymäpäivätkin taisivat livahtaa ohi siinä jossain vaiheessa. Ehkä jos aloitetaan suosiolla Rinan ei-tervetulleesta lomasta, vaikka tapahtumien kertaaminen ei kyllä selvennä asioita yhtään sen enempää..

Aloitetaan toteamalla fakta: hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Olin menossa (tässä puolitoista kuukautta takaperin) laittamaan Rinaa normaalisti ratsastusta varten kuntoon. Aluksi en huomannut mitään sen kummallisempaa kuin ehkä sen, että Rina oli jotenkin..outo. Kun siirryin harjaamaan jalkoja, paljastui ällöttävä totuus. Jotenkin, enkä tiedä miten, Rina oli onnistunut saamaan vasempaan takajalkaansa noin 6 cm pituisen ja luuhun asti ulottuvan haavan. JEP. KARSINASSA.

Eipä siinä sen enempää miettimmistä tarvittu: Rina hevosauton kyytiin ja Hyvinkään klinikalle. Mitään hengenhätää ei tietystikään ollut (olihan kyseessä "vain" haava), mutta ihan jo pelkästään oman henkisen hyvinvointini puolesta halusin Rinan nopeasti hoitoon. Ihan ensimmäiseksi haava suljettiin neljällä tikillä, jonka jälkeen pääsimme tarkistamaan Rinan liikeradat (puhtaat). Sen jälkeen otettiin vielä jalasta haavan kohdalta röntgenkuvat, sillä haavan ulottuessa luun pinnalle, luussa olisi voinut olla jotain häikkää - jota onneksi ei loppujen lopuksi ollut. Lopulta kotiin viemisiksi saimme kunnon kassillisen antibioottia, tulehduskipulääkettä, paljon erilaisia haavanhoitotarpeita ja ajan tikkien poistoon parin viikon päähän. Niin ja tietysti laskun. Päivystysajalta. JES.

Rina masentuneena klinikalla.

Takaisin tallilla - paketti jalassa.

Lääkkeet!

Ensimmäiset kaksi viikkoa tapaturman jälkeen Rina joutui olemaan koppihoidossa, sillä ulkona oli sen verran märkää, että siteet olisivat voineet kastua ja sitä kautta haava tulehtua. Olin erittäin yllättynyt, kuinka nopeasti Rina tyytyi kohtaloonsa, kun se tajusi, että se joutuu olemaan sisällä. Jopa siirrettäessä karsinasta toiseen (karsinan puhdistusaikaan) Rina oli täysin rauhallinen, eikä yrittänyt mitään. Tikkien poiston jälkeen saikin sitten ruveta pikkuhiljaa ensin kävelyttämään Rinaa maasta ja sen jälkeen ratsastamaan, asteittain rasitusta lisäten. 

Tämä rasituksen asteittainen lisääminen ei mennyt kuitenkaan ihan niin putkeen, kuin se olisi voinut mennä. Kahden viikon koppihoidon jälkeen Rina löysi kuin löysikin sen pienen villin tamman itsestään ja kävelytettäessä hyppi pystyyn sekä ensimmäisellä ratsastuskerralla viskasi minut menemään niinkuin märän rätin konsanaan. Ehdinhän minä olemaan jopa kokonaiset 5 minuuttia selässä!

Haavan paranemisprosessi (ensimmäinen kuva vas. otettu ennen tikkejä, keskimmäinen ja oik.puol. kuva tikkienpoiston jälkeen).

Yritimme porukalla etsiä naulaa, ruuvia tai jotain vastaavaa Rinan karsinasta, joka olisi ollut haavan aiheuttaja, mutta se mitä löysimme oli: ei mitään. Eli toisin sanoen, Rina aiheutti haavan itse itsellensä. 

Haavan sulkeutuminen tikkien aikana.

Rina tykkäsi kovasti minun haavanhoitomuodistani. 

Rinan tapaturmasta on nyt siis noin puolitoista kuukautta ja haava on (onneksi!) parantunut todella hyvin (*koputtaa vielä puuta kaiken lisäksi*). Tapaturma ei onneksi aiheuttanut myöskään pitkää treenausvapaata, mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, josta haluan kertoa teille - nimittäin valmennukset! Pääsin osallistumaan toistamiseen Jenny Erikssonin kouluvalmennukseen tämän kuun alkupuolella. Tehtävät olivat samanlaisia kuin ensimmäisellä kerralla, mutta nyt päästiin erityisesti laukassa tekemään paljon pidempiä pätkiä. Samat ongelmat meillä kuitenkin oli vielä olemassa: kiireisyys sekä siirtymisten huonohko laatu. Olin kuitenkin tyytyväinen Rinaan - se yritti urheasti jaksaa loppuun asti, vaikka patteri loppui totaalisesti valmennuksen loppupuolella (kiitos koppihoidon). Tässä hieman videomateriaalia valmennuksesta.

       

Pääsin osallistumaan myös hieman erilaiseen valmennukseen. Olin nimittäin pomoni kouluvalmennuksessa ensimmäistä kertaa. Keskityimme paljon istuntaani (jossa on vielä paljon hiottavaa, huoh). Kuitenkin, pienillä lantion kierron muutoksilla, istuinluun paikan "uudelleenasettamisella" sekä käden myötäämisellä liikkeen mukana, Rinasta tuli kuin tulikin valmennuksen loppupuolella rento ja vastaanottavainen, jolla ei ollutkaan kiire pois alta! Kuten aikasemmin mainitsin, Rina tykkää kiirehtiä joka askellajissa ja se on ollut yksi isoimpia ongelmiamme (miettien erityisesti tulevaisuuden kouluratoja). Valmennuksen aikana kuitenkin paljastui, että olen aiheuttanut kiirehtimisongelman suurimmaksi osaksi itse. Istuessani Rinan liikkeissä, olen myödännyt lantiollani liikkeen mukana sekä eteen- että taaksepäin. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta minun pitää sisällyttää liikkeeseen ajatus myös ylöspäin, jolloin myös hevonen ajattelee enemmän ylöspäin. Näin ollen liikkeeseen (sekä tietysti koko hevoseen) tulee enemmän ryhtiä, kadottamatta kuitenkaan sitä haluttua rentoutta. Siis miten jotkut voivat tosissaan luulla, että ratsastus on helppoa?

Kävimme viime viikolla Rinan kanssa pitkästä aikaa "ulkomailla" eli toisin sanoen kouluratsastuskilpailuissa. Kisat olivat meidän osalta kutenkin vain rataharjoitukset, sillä osallistuin luokkaan, jossa sai valita itse ratsastettavan kouluradan. Minun valintani oli He B:3; se on mielestäni kiva ja reilu ohjelma, joka saa plussan myös siitä, että se ratsastetaan pitkällä radalla. Rata (ja oikeastaan koko reissu) meni kokonaisuudessaan mukavasti ja saimme ohjelmasta noin 59%, joka on mielestäni ihan ok tulos - tosin parantamisen varaa oli rutkasti! Tuomarointi oli yllättävän tiukkaa näissä harjoituskisoissa: emme aluksi meinanneet saada startata ollenkaan, sillä Rinan haava oli vielä hieman auki (miltei olematon alue, mutta kuitenkin havaittavissa). Todennäköisesti kukaan ei olisi edes huomannut haavaa, sillä se on käytännössä katsoen jo umpeutunut, mutta halusin itse varmistaa tuomarilta sen oleva ok. Parempi niin päin, että minä itse ilmoitan asiasta (eli puolentoista kuukauden takaisesta tapaturmasta), kuin että tuomari huomaa sen radan aikana... Noottia sain kuitenkin: jos nämä kisat olisivat olleet kansalliset, niin en olisi saanut startata. Noh, onneksi meidän tapauksessa ne olivat vain harjoitukset ;) Alapuolella videomateriaalia kisoista (valitettavasti kännykän tallennustila loppui kesken, joten radan käyntiosuutta ei saatu kuvatuksi).

   

Hulluista tapahtumista huolimatta, aika on mennyt mukavasti töitä tehdessä. Välillä myös vapaapäiviä viettäessä. Se, mikä kuitenkin saa minut extrainnostuneeksi on: KESÄ! Joka vuosi se tulee, mutta aina se jaksaa ihastuttaa. Tänä kesänä joudunkin pukeutumaan ennätyksellisesti vähintään kolme kertaa juhla-asuun (pikkuveljen ylioppilasjuhlat, mummon 90-vuotis syntymäpäiväjuhlat ja pikkusiskon konfirmaatio). Näin hevosalan ammattilaisena minulle tutuimmat vaatteet ovat luonnollisesti ratsastus- ja tallivaatteet, joten tästä kesästä tulee siis haastava pukeutumisen suhteen. Toivotaan kuitenkin, että selviän haasteesta - kunnialla!! Loppuun vielä muutama kuva tältä keväältä.

Pälyilijä.

Elefantin korvat.

Terri 10 v.

Vilin (vas.) ja Alpon tyylinäyte.

Palataan,
Mari 

16. Valtakunnassa kaikki hyvin

Moikka!

Huh! Ihan kuin olisin kirjoittanut edellisen postauksen edellispäivänä...tai ainakin tuntuu siltä, koska kulunut kuukausi on mennyt niiiiin nopeasti! Mutta mikäs siinä - aika menee nopeasti kun on kivaa! 

Työni Equstomissa on alkanut todella hyvin ja viihdyn erinomaisesti. Myös Rina on tottunut uusiin maisemiin ja saanut uusia kavereita. Rinan suhdestatukseksi voisi nyt laittaakin "vaikeasti määriteltävässä suhteessa", sillä Rinan uusi tarhakaveri on puoliveriruuna Rommi, joka asustaa Rinan naapurikarsinassa. Karsinassa ollessaan Rommi luimistelee Rinalle, eikä näytä tykkäävän kenestäkään, mutta tarhassa he ovat parhaita kaveruksia! Ruuna ja tamma eivät välttämättä aina sovi tarhakavereiksi, mutta ainakin nyt näyttäisi siltä, että vaikka Rinalla olisi kiima, niin Rommi on liian ruuna ymmärtääkseen siitä sen enempää...

Treenit Rinan kanssa ovat sujuneet loistavasti. Olen lisännyt Rinan ruokintaan hieman lisää valkuaista lihasten kasvattamisen tueksi. Rinan ruokintaan kuuluukin nyt:

- Säilöheinää n. 9 kg /päivä
- KRAFFT Grund  0,75 l /päivä
- Racing Builder Mix 0,5 l /päivä
- Chevinal Plus 30 ml /päivä
- Suppleaze Gold 20 g /päivä
- Valkosipulijauhe n. 20 g /päivä

+ Porkkanoita ja omenanmakuisia hevosnameja :) 

Lisänä ruokintaan on tullut siis tuo Racingin Builder Mix, joka tarjoaa juuri sopivan valkuaislisän. Pikkuhiljaa suunnitteilla on nostaa Grundin ja Builder Mixin ruokintamääriä: nyt ne ovat vielä uusia rehuja Rinalle, joten niiden syöttäminen täytyy aloittaa varovasti. Joku on saattanut huomata, että en syötä Rinalle erikseen kivennäistä. "Syy" löytyy Grundista: siinä on jo valmiiksi lisättynä tarvittavat kivennäiset. Siinä on myös vitamiineja, mutta nyt kun Rinalle on tullut paikanvaihdos ja siinä samalla myös jokakeväinen karvanvaihto, olen antanut tuota Chevinal Plussaa ylimääräisenä vitamiinilisänä. Suppleaze Gold on myös uusi tuttavuus. Se ei ole rehu vaan ravintolisä, joka vaikuttaa hevosen niveliin ja lihaksiin suotuisasti (tai niin sen ainakin pitäisi tehdä). SG:ia ennen meillä oli käytössä Synequin, mutta nyt kun se loppui, ajattelin antaa muillekin ravintolisämerkeille tilaisuuden. Sen näkee sitten kuukausien kuluessa, onko SG:lla sama positiivinen vaikutus Rinan liikkumiseen kuin edeltäjällään. 

Ruokinnanmuutoksen lisäksi Rinan satula on käytetty muokattavana Hipposportissa ja Rina sai myös hierouksen muutama viikko sitten. Ihan perushierous se ei kuitenkaan ollut, sillä hierojalla oli mukanaan eräänlainen sähkölaite, jonka kanssa hän pystyi antamaan lihaksiin pehmeitä impulsseja, jotka rentouttavat lihasta ja pehmentävät jumeja. Pahoja jumeja ei ollut onneksi missään, mutta pientä hoidettavaa oli siellä täällä, erityisesti etuosassa. Oli mukavaa nähdä, kuinka Rina alkujännityksen jälkeen rentoutui ja vastasi hienosti "sähköhoitoon" :)

Yksi asia minua on kuitenkin kaihertanut viime aikoina. Nimittäin se, että olen ratsastanut liikaa yksin. Älkää käsittäkö väärin: minulla on ollut kyllä maneesissa muita ratsukoita kanssani aina välillä, mutta en ole ratsastanut valvovan silmän alla. Eilen (pitkäperjantaina) se asia onneksi korjaantui. Pääsin huippukouluratsastaja Jenny Erikssonin kouluvalmennukseen. Ja voin kertoa, että vaikka hinta oli suolainen, niin valmennus oli kyllä jokaisen euron arvoinen. Jenny oli siis todella hyvä! Valmennusta ennen minua kieltämättä vähän jännitti, sillä Rinahan on vielä melko vihreä kouluratsu, eikä se osaa mitään sen ihmeempiä "temppuja". Jännitys oli kylläkin ihan turhaa: Jenny on ammattilainen ja osasi teetättää meille juuri sellaisia tehtäviä, jotka paransivat Rinan liikkumista, erityisesti laukassa. Jenny korjasi myös minun asentoa hieman pystympään. Ratsastan kuulemma kuin remonttiratsastajat konsanaan (eli könöttäen, ylävartalo edessä ja kädet kuin kanan siivet) :D hups. Tunti oli siis työntäyteinen meille molemmille, mutta Rinan asentoon löytyi ilahduttavasti lisää ryhtiä. Jenny antoikin kotiläksyksi siirtymisten tekemisiä (siis paljon niitä!!!), sillä ne toimivat myös tunnin aikana erittäin hyvin. Rinan täytyy oppia odottamaan minua, eikä vain niin että se viuhtoo etupainoisena menemään (niinkuin se valmennuksen alussa teki) eikä välitä puolipidätteistä pätkääkään. Vaikka olen itseksenikin siirtymisiä tehnyt, ne jotenkin tulevat aina pinnalle valmennuksissa: niitä ei siis pysty tekemään ikinä liikaa!! Mutta tässä hieman videomateriaalia valmennuksesta!





Nyt heti huhtikuun alusta minulla itselläni on taas jälleen jännät paikat: muutan ensimmäistä kertaa omaan kämppään. Ihan ikioma omistusasunto se ei tietenkään ole, mutta se ei todellakaan haittaa. Huhtikuun alussa minulla on myös syntymäpäivät, eli täytyykin tästä alkaa suunnittelemaan sekä synttäri- että tupaantuliaisjuhlia...hmmm. 

Mutta! Tällä kertaa valtakunnassa muuten kaikki hyvin!

Ensi kertaan,
Mari

15. Ja alamäen jälkeen tulee....

Heipat kaikille pitkästä aikaa!

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta Netflix ja Neiti Fisherin murhamysteerit ovat vieneet kaiken vapaa-aikani...siinä vasta huippuakin huipumpi sarja. Mutta siis, hengissä ollaan. Ja kaiken lisäksi vieläpä iloisin mielin! Tai oikeastaan, tuo on ehkäpä liian lattea ilmaus tämän hetkiseen mielentilaan verrattuna. Sillä viimeiset pari viikkoa olen katsellut maisemia Nurmijärvellä, tehden tallimestarin töitä! Kyllä, luitte aivan oikein. Vihdoin ja viimein, meininki on jotakin muuta kuin luen-kotona-kirjaa-ja-sulkeudun-neljän-seinän-sisälle-meininki. If you know what I mean. Ja se jos mikä on mieltä ylentävää!

Totta puhuen, jo ennen kuin aloitin työt Nurmijärvellä, olin hetken aikaa töissä Hevosopistolla. Kyllä, luitte taas aivan oikein. Syy miksi siellä olin, oli se, että Hevosopiston talleissa oli paljon tallivuorossa olevia opiskelijoita sairaana, jolloin tallitöitten tekeminen koitui erittäin raskaaksi jäljelle jääville opiskelijoille. Joten tattadaa! Sain kunnian mennä lappaamaan *askaa, näin suoraan sanottuna. Mutta uskokaa tai älkää, se oli ihan huippua - olla taas Ypäjällä, nähdä tuttuja kasvoja (niin hevosten kuin ihmisten) ja tehdä ruumiillista työtä. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olin kaivannut sitä. Lannan lapioiminen siis auttoi (ja auttaa) niin henkisesti kuin fyysisesti! Jos ei siis lasketa sitä ensimmäisen työpäivän jälkeistä olotilaa....olo oli kuin jonkun pahan salihabatreenin (ja päälle vielä maratooni) jälkeen. Tsiisus. Sen lisäksi, että olin Hevosopistolla, autoin myös kaverini tallissa, kun heilläkin tarvittiin auttavaa kättä. 

Rina valmiina matkaa varten.

Mutta nyt kirjoitan siis täältä Nurmijärveltä Equstomista, jossa Rinakin nykyään majailee! Rina tuli mukaani, kun aloitin työni, sillä en halunnut jättää sitä pikkusiskoni ja äitini huomaan (sorry). Ja onneksi otin Rinan kanssani! Jollakin tavalla se täydentää paketin, kun ensin tekee kahdeksan tuntia tallitöitä ja sitten illalla vielä ratsastaa päälle: ne toimivat itselleni hyvänä vastapainona toisilleen. Vaikka olisi kuinka väsynyt tarhauksen, ruokintojen ja 20 karsinan jälkeen niin se, että pääsee hevosen selkään, jaksaa ilahduttaa minua aina. Mutta pakko myöntää, että se on välillä melko mielenkiintoista esim. yrittää istua Rinan harjoitusravissa kun tuntuu, että lihakset joiden pitäisi pitää minut siellä ravissa, tuntuvat makaroonilta... 

Ensimmäinen yhteinen peiliselfie.

Vielä en ole saanut kuitenkaan ns. omaa kattoa pääni päälle. 1.4. vapautuu (ihka ensimmäinen) vuokra-asuntoni Nurmijärveltä, ja siihen asti asustelen tallilla sijaitsevassa pihamökissä. Mutta nyt kun joka päivä on tekemistä, niin päivät menevät nopeasti ja ennen kuin huomaankaan, saan ruveta ostelemaan sisustustarvikkeita kämppääni. Melko jännittävää, ettenkö sanoisi. Tai voi olla, että ennen Ikeaa, kävelen Zoo Jatariin ostamaan itselleni kämppäkaverin :) Mainitsinko muuten jo, että minulla on söpöjä kämppiksiä nyttenkin? En ole nähnyt niitä sen enempää, mutta kuullut sitäkin paremmin. Vinkkinä: niillä on viikset, neljä söpöä käpälää ja pitkähkö häntä. Ja yleensä, jos ja kun ne nähdään, kiljutaan.

Rinasta on vielä pakko mainita tähän loppuun. On pakko myöntää, että siitä on kuoriutunut kyllä upea hevonen. Vähän samalla tavalla kuin rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu joutsen niin tässä tapauksessa kaulattomasta ruikusta on kuoriutunut...noh, oikeasti ratsastettava hevonen. En jaksa odottaa kesää ja kisoja! Tavoitteenani olisi, että jos tämä kevät menee hyvin harjoitusten (ja kaiken muunkin) suhteen, niin pääsisimme starttaamaan ensimmäisen A:n radan viimeistään kesällä. Fingers crossed! Ensi viikolla menemme käymään Hipposportissa tarkistuttamassa satulan, nyt kun Rina on saanut eri tavalla lihaksia, erityisesti selkäänsä. Mielestäni satula on alkanut hieman kiristämään, mutta voi olla, että olen vain ylihysteerinen sen suhteen. Jos kuitenkin jotain täytyy muuttaa, niin toivottavasti ainakin satulan vaihdolta vältytään, sillä tuo Antarésin koulusatula on ollut kyllä aivan unelma. Nyt hieman kuvia kehiin - Rinasta tottakai :)

Yritys on ainakin kova pitää itseni kartalla mm. kengitysten, rokotusten, raspausten suhteen..

Rinan mielestä yksäreiden hoitotila on jännittävä isolla J:llä. Mutta mitä sitä ei tekisi porkkanoiden eteen..

Uusi, ihana otsapanta.

Olen ehtinyt olemaan täällä uudessa paikassa vasta muutaman viikon, mutta silti minusta tuntuu, että olen ollut täällä aina. Voi olla, että se tekee osansa, että saan tehdä asioita sillä tavalla kuin minusta tuntuu parhaimmalta (kunhan tietysti kaikki työt tulevat tehtyä) ja saan tehdä työstäni ns. oman näköisen. Mutta ehkä suurimman osan tekee se, että kaikki ihmiset täällä ovat niin mukavia. Minut on otettu vastaan paremmin kuin olin osannut alunperin kuvitella ja olen niin kiitollinen siitä. Ja olen iloinen myös siitä, että kroppani on jaksanut tehdä tätä. Sen jälkeen, kun minut "käännytettiin" pois viime syksynä Lohjalta, saamatta edes koeaikaa, olen halunnut ns. todistaa erityisesti itselleni, että en ole fyysisesti rajoitteinen. Päinvastoin. Tällä hetkellä, minusta tuntuu paremmalta kuin vähään aikaan on tuntunut, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja se jos mikä on mahtavaa. Ehkä nyt alkaa taas vaihteeksi se kuuluisa ylämäki. Ollaan sitä tässä jo tovi odotettukin.

Palaillaan taas!
Mari