15. Ja alamäen jälkeen tulee....

Heipat kaikille pitkästä aikaa!

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta Netflix ja Neiti Fisherin murhamysteerit ovat vieneet kaiken vapaa-aikani...siinä vasta huippuakin huipumpi sarja. Mutta siis, hengissä ollaan. Ja kaiken lisäksi vieläpä iloisin mielin! Tai oikeastaan, tuo on ehkäpä liian lattea ilmaus tämän hetkiseen mielentilaan verrattuna. Sillä viimeiset pari viikkoa olen katsellut maisemia Nurmijärvellä, tehden tallimestarin töitä! Kyllä, luitte aivan oikein. Vihdoin ja viimein, meininki on jotakin muuta kuin luen-kotona-kirjaa-ja-sulkeudun-neljän-seinän-sisälle-meininki. If you know what I mean. Ja se jos mikä on mieltä ylentävää!

Totta puhuen, jo ennen kuin aloitin työt Nurmijärvellä, olin hetken aikaa töissä Hevosopistolla. Kyllä, luitte taas aivan oikein. Syy miksi siellä olin, oli se, että Hevosopiston talleissa oli paljon tallivuorossa olevia opiskelijoita sairaana, jolloin tallitöitten tekeminen koitui erittäin raskaaksi jäljelle jääville opiskelijoille. Joten tattadaa! Sain kunnian mennä lappaamaan *askaa, näin suoraan sanottuna. Mutta uskokaa tai älkää, se oli ihan huippua - olla taas Ypäjällä, nähdä tuttuja kasvoja (niin hevosten kuin ihmisten) ja tehdä ruumiillista työtä. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olin kaivannut sitä. Lannan lapioiminen siis auttoi (ja auttaa) niin henkisesti kuin fyysisesti! Jos ei siis lasketa sitä ensimmäisen työpäivän jälkeistä olotilaa....olo oli kuin jonkun pahan salihabatreenin (ja päälle vielä maratooni) jälkeen. Tsiisus. Sen lisäksi, että olin Hevosopistolla, autoin myös kaverini tallissa, kun heilläkin tarvittiin auttavaa kättä. 

Rina valmiina matkaa varten.

Mutta nyt kirjoitan siis täältä Nurmijärveltä Equstomista, jossa Rinakin nykyään majailee! Rina tuli mukaani, kun aloitin työni, sillä en halunnut jättää sitä pikkusiskoni ja äitini huomaan (sorry). Ja onneksi otin Rinan kanssani! Jollakin tavalla se täydentää paketin, kun ensin tekee kahdeksan tuntia tallitöitä ja sitten illalla vielä ratsastaa päälle: ne toimivat itselleni hyvänä vastapainona toisilleen. Vaikka olisi kuinka väsynyt tarhauksen, ruokintojen ja 20 karsinan jälkeen niin se, että pääsee hevosen selkään, jaksaa ilahduttaa minua aina. Mutta pakko myöntää, että se on välillä melko mielenkiintoista esim. yrittää istua Rinan harjoitusravissa kun tuntuu, että lihakset joiden pitäisi pitää minut siellä ravissa, tuntuvat makaroonilta... 

Ensimmäinen yhteinen peiliselfie.

Vielä en ole saanut kuitenkaan ns. omaa kattoa pääni päälle. 1.4. vapautuu (ihka ensimmäinen) vuokra-asuntoni Nurmijärveltä, ja siihen asti asustelen tallilla sijaitsevassa pihamökissä. Mutta nyt kun joka päivä on tekemistä, niin päivät menevät nopeasti ja ennen kuin huomaankaan, saan ruveta ostelemaan sisustustarvikkeita kämppääni. Melko jännittävää, ettenkö sanoisi. Tai voi olla, että ennen Ikeaa, kävelen Zoo Jatariin ostamaan itselleni kämppäkaverin :) Mainitsinko muuten jo, että minulla on söpöjä kämppiksiä nyttenkin? En ole nähnyt niitä sen enempää, mutta kuullut sitäkin paremmin. Vinkkinä: niillä on viikset, neljä söpöä käpälää ja pitkähkö häntä. Ja yleensä, jos ja kun ne nähdään, kiljutaan.

Rinasta on vielä pakko mainita tähän loppuun. On pakko myöntää, että siitä on kuoriutunut kyllä upea hevonen. Vähän samalla tavalla kuin rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu joutsen niin tässä tapauksessa kaulattomasta ruikusta on kuoriutunut...noh, oikeasti ratsastettava hevonen. En jaksa odottaa kesää ja kisoja! Tavoitteenani olisi, että jos tämä kevät menee hyvin harjoitusten (ja kaiken muunkin) suhteen, niin pääsisimme starttaamaan ensimmäisen A:n radan viimeistään kesällä. Fingers crossed! Ensi viikolla menemme käymään Hipposportissa tarkistuttamassa satulan, nyt kun Rina on saanut eri tavalla lihaksia, erityisesti selkäänsä. Mielestäni satula on alkanut hieman kiristämään, mutta voi olla, että olen vain ylihysteerinen sen suhteen. Jos kuitenkin jotain täytyy muuttaa, niin toivottavasti ainakin satulan vaihdolta vältytään, sillä tuo Antarésin koulusatula on ollut kyllä aivan unelma. Nyt hieman kuvia kehiin - Rinasta tottakai :)

Yritys on ainakin kova pitää itseni kartalla mm. kengitysten, rokotusten, raspausten suhteen..

Rinan mielestä yksäreiden hoitotila on jännittävä isolla J:llä. Mutta mitä sitä ei tekisi porkkanoiden eteen..

Uusi, ihana otsapanta.

Olen ehtinyt olemaan täällä uudessa paikassa vasta muutaman viikon, mutta silti minusta tuntuu, että olen ollut täällä aina. Voi olla, että se tekee osansa, että saan tehdä asioita sillä tavalla kuin minusta tuntuu parhaimmalta (kunhan tietysti kaikki työt tulevat tehtyä) ja saan tehdä työstäni ns. oman näköisen. Mutta ehkä suurimman osan tekee se, että kaikki ihmiset täällä ovat niin mukavia. Minut on otettu vastaan paremmin kuin olin osannut alunperin kuvitella ja olen niin kiitollinen siitä. Ja olen iloinen myös siitä, että kroppani on jaksanut tehdä tätä. Sen jälkeen, kun minut "käännytettiin" pois viime syksynä Lohjalta, saamatta edes koeaikaa, olen halunnut ns. todistaa erityisesti itselleni, että en ole fyysisesti rajoitteinen. Päinvastoin. Tällä hetkellä, minusta tuntuu paremmalta kuin vähään aikaan on tuntunut, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja se jos mikä on mahtavaa. Ehkä nyt alkaa taas vaihteeksi se kuuluisa ylämäki. Ollaan sitä tässä jo tovi odotettukin.

Palaillaan taas!
Mari