Monet tuttavat ja sukulaiset ovat pyytäneet minua kertomaan Ypäjästä monta kertaa, kun olemme nähneet jossain juhlissa tai illanistujaisissa. Minuun ovat ottaneet yhteyttä muutaman kerran myös ihan tuiki tuntemattomatkin, jotka ovat olleet menossa Ypäjälle opiskelemaan. He ovat kyselleet mm. neuvoja, ohjeita tai ihan vain yleistä mielipidettä siitä, että millaista Ypäjällä oli minun näkökulmastani. Noh, siitä innostuneena ajattelin nyt sitten kirjoittaa Ypäjän matkastani tänne blogiini, jotta kaikki (niin tutut kuin tuntemattomatkin) saavat sen täältä vapaasti lukea. Olen jakanut tämän aiheen kolmeen eri postaukseen, koska kerrottavaa on niin paljon. Kuten tiedämme, kaikki ketkä ovat olleet opiskelemassa Ypäjällä tai muuten vain käyskennelleet siellä, jokaisella on oma mielipiteensä hevospitäjästä. Tämä on minun mielipiteeni ja näkökulmani, minkälaisena minä näin ja koin Ypäjän.
 |
| Paras näkymä mitä voi toivoa klo 6 aamulla :) |
Matkani Ypäjälle alkoi siis heti peruskoulun jälkeen. Muistan, että vielä yläasteen alussa en ollut niinkään varma Ypäjälle menosta ja siellä opiskelusta. Olin nimittäin kuullut kaikenlaista niin tallikaverieni kuin ratsastuksenopettajieni suusta. Mieleni muuttui kuitenkin, kun päätin mennä äitini kanssa Ypäjän Avoimia ovia katsomaan. Asuin silloin vielä Turussa enkä ollut käynyt kuin ehkä kerran Ypäjällä ja sekin oli ollut joskus 5-vuotiaana. Kun Avoimet ovet olivat ohi tiesin, että Ypäjä oli minulle tarkoitettu. Niinpä kävin vielä toisen kerran Ypäjällä, koulutuksen esittely -päivillä ennen 9. luokan yhteishakua. Silloin sain lisää tietoa siellä opiskelusta ja mahdollisuuksista. Niinpä yhteishaun alettua laitoin 1. valinnaksi kaksoistutkinnon (joka myöhemmin muuttui kolmoistutkinnoksi) ja 2. valinnaksi hevosenhoitajan ammattitutkinnon.
 |
| Talvisempaa maisemaa Ypäjältä. |
Ilokseni sainkin kutsun soveltuvuuskokeisiin. Siellä mitattiin sekä fyysistä että henkistä puolta. Itse soveltuvuuskokeista en muista sen enempää kuin että siellä tapasin monia kivoja tyyppejä (joista myöhemmin tuli luokkakavereitani) ja sen, että meidän piti polkea kuntopyörällä 5 minuuttia ja saada poltettua sinä aikana 200 kaloria (onneksi olin koko kevään harjoitellut ja nostattanut kuntoani juuri sov.kokeita, koska muuten yritys olisi ollut tuhoon tuomittu) :D ja sen lisäksi, koska olin jo etukäteen ruksinut papereista että haluan alustavasti nuorten hevosten ratsukoulutus -suuntautumislinjalle, minulla oli myös ratsastuskoe. Kokeessa menin suomenhevosella nimeltä Jaani, joka oli aika pieni (itse olen siis 181 cm) ja meni reippaasti. Meidän piti näyttää sekä kevyttä että perusistuntaa ja menimme myös muutamia puomeja. Eli ei kovin vaikeaa. Soveltuvuuskokeiden jälkeen kotiin palatessamme meidän mukaamme tuli eräs tyttö, joka asui myös Turun suunnalla. Automatkalla sovimme, että jos me molemmat pääsemme, niin meistä tulee huonekaverit. Ja niin siinä sitten kävi, että syksyllä 2010 aloitimme molemmat Ypäjällä - ja pääsimme myös samaan huoneeseen :)
 |
| Ihana pv-tamma Omora, joka oli mm. minun esteloppunäytön ratsu! |
Alku Ypäjällä meni jotenkin sumussa. Sen kyllä muistan, että ensimmäisellä viikolla meille pidettiin uusien opiskelijoiden kaste (vanhempien opiskelijoiden toimesta), jossa meitä kierrätettiin ympäri Ypäjää, kuljetettiin pitkin lantalaa sekä laitettiin menemään köyttä pitkin rivieran (eräs lampi 5-tallin lähellä) läpi. Pelkäsin silloin, että saan sieltä jotain iilimatoja. En ollut ikinä ollut mitenkään kova koti-ikävöijä, mutta aluksi Ypäjällä asuminen tuotti vaikeuksia. Minulla on aina ollut hyvät suhteet perheenjäseniini, joten erossa oleminen oli outoa. Ei se kuitenkaan sellaista ollut, että olisin sitä "ikävää" muille näyttänyt, mutta välillä tuntui, että sunnuntaina olisi vain voinut jäädä kotiin, enkä lähteä takaisin Ypäjälle. Näin jälkikäteen ajatellen voi olla, että syy johtui siitä, että erityisesti yläasteella olin paljon kotona ja tallilla, jolloin koulukaverit, jotka eivät harrastaneet hevosia jäivät vähälle. Niinpä yhtäkkiä, kun minulla oli kahdeksan vierasta henkilöä asumassa kanssani, se ahdisti. Niihin aikoihin (syksy-talvi 2010) minulla todettiin myös autoimmuunisairaus, SLE, joka myös vei suuren osan voimiani - niin henkisiä kuin fyysisiä.
 |
| Jep, minäkin osaan ajaa vaikka olenkin henkeen ja vereen ratsuihmisiä :D |
Pikkuhiljaa, kun aikaa kului ja luokkakaverit alkoivat käymään tutuiksi ja erityisesti kämppäkaverini alkoivat muistuttamaan kuin toista perhettä, Ypäjästä tuli toinen kotini. Kävikin niin päin, että aikaisemmin kun en sunnuntaisin ollut halunnut lähteä kotoa Ypäjälle, oli niin etten perjantaisin olisi halunnut lähteä Ypäjältä kotiin. Tähän asiaan vaikuttivat oikeastaan koko Ypäjä ja kaikki hevosopistolaiset (niin opettajat kuin oppilaat) ja erityisesti minun kämppäkaverini. Mainittakoon, että olen pääasiassa aina tykännyt olla yksin (enemmän tai vähemmän) ja erityisesti yläasteaika jotenkin "vieroitti" minut kavereista ja kaikista tehdäänjotainkivaayhdessä-jutuista. Ypäjä-vuodet saivat oikeasti silmäni auki siitä, että kuinka tärkeitä ystävät ovat. Ja nimenomaan sellaiset ystävät, jotka ovat samalla aaltopituudella ja joiden kanssa on samoja intressejä. Ypäjällä tunsin ensimmäisen kerran elämässäni kuuluvani johonkin ja minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Siksi olenkin niin iloinen, että vaikka monet (erityisesti sukulaiseni) eivät hyväksyneetkään opiskeluani Ypäjällä, pidin pääni ja lähdin "kohti tuntematonta". Ypäjälle pääsy ja siellä opiskelu on ollut tähän astisen elämäni paras asia, mitä on tapahtunut.
 |
| Tästä puuttuu vielä muutama tyyppi, mutta parhaimmistoa nämä! Ja minä oikealla yöpaidassa :) |
No niin, ensi postauksessa kerron hieman enemmän itse opiskelusta (sekä Hevosopistolla että lukiossa) ja erityisesti suuntautumisestani ratsuhevosen peruskouluttamislinjalle. Tämä postaus oli ehkä hieman enemmän tai vähemmän nyyhkyä (ainakin minulle).
Toivottavasti jaksoitte ja jaksatte lukea tulevia postauksia! Kommentteja ja omia mielipiteitä saa ja pitää heittää :)
Until next time,
Mari
