Haaveena hevosala: 10. "The show must go on"

"The show must go on,
The show must go on
Inside my heart is breaking
My make-up may be flaking
But my smile still stays on - "
...
"The show must go on
The show must go on
I'll face it with a grin
I'm never giving in - "

Niin. Kuuntelin juuri kyseisen kappaleen soittolistaltani (on muuten super hyvä kappale) ja tajusin muutaman asian. Ensinnäkin: show must go on. Tämä lause puhukoon itse puolestaan. Toiseksi: I'll face it with a grin, I'm never giving in. Se mitä tulee vastaan niin tulkoot, otan sen vastaan pystypäin vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

Vili poseeraa :)

Äidin kaularangan murtuma on lähtenyt paranemaan hyvin, joten nyt sekä minun että hänen (ja oikeastaan koko perheen) katseet siintää joulukuussa ja siinä päivässä, kun äidin pitäisi saada kauluri pois. Yllättävän nopeasti aika onkin mennyt, takana on nyt jo neljä viikkoa onnettomuudesta eli miltei kuukausi. Jihuu!

Oma "paikkani" on ollut pääasiassa kotona. Se on hassua, että silloin, kun on jossain kauempana haluaa kotiin ja sitten, kun joutuu olemaan kotona haluaakin kauemmas. Ikinä ei ole hyvin asiat...ehkä se on joku suomalainen juttu :) Mutta kyllä se tosiasia on, että ainakin omalla kohdalla, kun olen tottunut viimeiset viisi vuotta menemään ja tulemaan koko ajan niin pysähtyminen on tooodella vaikeaa. Tällä hetkellä eniten haluaisin olla töissä jossain hevostallilla: putsata karsinoita niska limassa (vaikka se hullulta kuulostaakin) ja ratsastella hevosia. Illalla voisi olla muutama ratsastustunti ohjattavana... Miten ikinä voisin kuvitella tekeväni jotain muuta?!

Keväällä olisi tosin yhteshaku ja minulla olisi mahdollisuus hakea johonkin kouluun ja harkita jotain toista alaa. Mustiala ja agrologin opinnot saattaisivat olla sellainen tarpeeksi kiinnostava linja, johon voisinkin ajatella hakevani. Mutta toisaalta haluaisin kovasti opiskella ratsastuksenopettajaksi. Siihenhän tarvitsee kuitenkin vähintään parin vuoden kokemuksen hevosalan töistä ja minulla on nyt vasta suurinpiirtein vuosi takana. Tämä tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi työskennellä jossain hevosalan työpaikassa ainakin vielä ensi vuosi ja hakea sitten opettajakoulutukseen vasta vuonna 2017. Noh, nämä on näitä pohdittavia asioita, joita ei onneksi tarvitse päättää heti. OBS! Muitakin ideoita saa heittää, jos teille hyvät lukijat tulee sellaisia tätä lukiessanne :)

Rinasta sain (tavallaan) hyviä uutisia, kun kävin sen kanssa klinikalla vähän yli viikko takaperin. Hyvät uutiset: Rinalla ei ollut yhtään hiekkaa vatsassa, eikä veriarvoissa ollut mitään ihmeellistä. Huonot uutiset: Rinalla ei ollut yhtään hiekkaa vatsassa, eikä veriarvoissa ollut mitään ihmeellistä. Kyllä, luitte oikein, eikä tässä ole kirjoitusvirhettä. Itse tosiaan olin melkein satavarma, että Rinan oireet olisivat hiekkaoireita, koska sillä ei ole ollut kuumetta, yskää tai mitään muuta vastaavaa, joka olisi ollut flunssan merkki. Mutta hiekkaa ei tosiaan ollut vatsassa ollenkaan. Eläinlääkäri sanoi, että todennäköisesti oireet ovat johtuneet jostain muusta, kuten esim. pienestä viruksesta, joka on ollut ns. huomaamaton. Myönnän, että itse olen saattanut olla hevosenomistajalle tyypillisessä hysteerisessä tilassa, joten kylkien aristelu, hännän ylimääräinen huiskiminen on saattanut olla vain oman mieleni tuotosta... Hoen kuitenkin itselleni, että mieluummin näin päin, että on menossa hieman liian helposti sinne klinikan puolelle, kuin että on sitten kotona esim. hiekkaähkyisen hevosen kanssa. Heh, lompakko kiittää.

Nyt Rina on kuitenkin ruvennut yskähtelemään klinikan jälkeen. Yskähtelylle en ole huomannut mitään "kaavaa", eli se on saattanut yskähdellä karsinassa, heiniä syödessä, kävelyllä ulkona tai ratsastaessa maneesissa. Soitin klinikalle uudestaan ja sieltä sanottiin, että tämä voi olla jälkioire viruksesta, josta ei kannata olla ainakaan kamalan huolissaan, ellei Rinalle nouse kuumetta yms. Minä tietysti menin heti Agrimarkettiin ostamaan valkosipulijauhetta Rinan ruokaan, josko se auttaisi hengitysteihin. Muuten olen päässyt jo jopa ratsastamaan suht koht normaalisti sen kanssa, joten nyt vaan täytyy pitää peukkuja pystyssä, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Haaveilen jo tulevista keskiviikkokisoista, josko sinne pääsisi jo vaikka ensi viikolla. Sekin riittäisi, että käytäisiin Rinan kanssa ratsastelemassa siellä yksi helppo rata! Pliiiiiis, Rina, pysyisit nyt kunnossa!

Loppuun vielä vähän kuvia (taiteellisia olevinaan) ;)